Yliopisto on vienyt tohtorin elämästä syksyn koittaessa 8 vuotta. Se on lähes yhtä kauan kuin yleinen oppivelvollisuus. Kallis mies. Ja kulutus jatkuu. Puhun siis taloudellisesta näkökulmasta, henkisestä kulutuksesta emme enää voi puhua. Se on sitä ministeri Ahon korostamaa yksilönvastuuta. Jokainen vastatkoot siis oman päänsä toiminnasta; suoriutumisesta kuulemma saatetaan myös palkita, siis jos rahat riittävät. Taloudellinen kulutus puolestaan on veronmaksajien subventio (investointi?) tohtorien varastoinnista. Kirjanpidon momentit ovat kohtuuttoman pitkiä, vaikka vuosittain (ja jopa kuukausittain) nuoret tutkijat joutuvat kilpailemaan markkinoilla, joihin kansleri Raivio haluaisi tuoda lisää epävarmuutta tuovaa kilpailua. Raivion clue on kilpailun tuottama laatu. Suomen akatemian hakemuksissa laatua on tällä hetkellä jo niin paljon, ettei jaettava raha riitä. Haluammeko saada myös budjettirahan riittämättömäksi? Se lienee myös tiedossa, että on jokseenkin kallista kouluttaa tohtoreita apurahatutkijoiksi tai hakemuksien laatijoiksi. Vaikka näin tehdäänkin. Tohtorit vääntää kuuskymppisiksi pätkätöissä, jonka jälkeen pääsee johonkin putkeen. Tässä tilanteessa yhteiskunnallinen radikalismi jää kulmakarvan nostamisen tasolle, kun on vaikea purra sidottua kättään. Eräät toki täälläkin ovat loppusijoitettuina, mutta se liittyy sopimukseen, josta me emme virallisesti tiedä mitään.
Sellaisenaan,
Tohtori
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti