Kirje 7.

Terveisiä eliiteille.

VPJ toi mahtavat mahdollisuudet, joita ei lunastettu. Nuoret tutkijat ovat aiempaa suuremmassa paineessa, ja tulosvastuussa. Perheen elättäminen käy työlääksi. Asunnon hankintaa ja asuntolainaa ei kannata edes harkita. Pätkät säilyivät ja pahimmillaan jopa lyhentyivät. Olemme joustavia, saamme joustavia työsuhteita. Teemme työtä koulutukseen ja työn vaativuuteen nähden riistohinnalla. Olemme tehokkaita ja tuottavia, jonka palkintona saamme ehkä jatkaa vielä hetken samalla linjalla. Olemme nöyriä. Emme voi nousta vastarintaan, koska suuri osa meistä voidaan korvata. Vai voidaanko?

Korkeakoulutus kannattaa. Luovan ja välittävän suomalaisen yhteiskunnan kääntöpuoli. Suomi nousuun.

Terveisin Tohtori.

Lobbying

****

Äskettäin mietintönsä julkaisseen "asiantuntijakomitean" mukaan eräät pienet, pienten paikkakuntien yksiköt pitäisi lakkauttaa ja siirtää työmarkkinoiden lähelle Helsinkiin ja Jyväskylään. On typerryttävää pitää yllä pieniä, tuottavia ja tehokkaita yksikköjä, koska ne ovat olemassa vain koska joku keksi alueellisen korkeakouluverkon. Sitä ei kai tarvitse kertoa, että se ei juonnu Helsingin yliopistoon. Mutta kun Helsingin yliopistokin on osoittautunut tuottamattomaksi yliopistoksi, eikö sitä nyt voitaisi pilkkoa osiin ja alueellistaa osana valtion työpaikkojen alueellistamisohjelmaa. Tämä nyt, kohta on kiirus. Olemme pian liikelaitoksessa.

****

Columbia 1968 & 2004

In the '60s we had a saying: "Don't trust anyone over 30." Now we say: "Don't trust anyone under 50!"

Frank da Cruz.



Trust me.

Yea but, no but

Yliopistossa on demokraattinen hallinto, mutta se on oppituoliin juntattu ja johtosääntöillä vahvistettu. Täh.

Yliopistot ovat autonomisia yksikköjä, mutta ne ovat osa valtionhallintoa, ja siis talousarviota. Jossain Italiassa ne olivat opiskelijoiden, ja ranskassa opettajien. Saksassa kuvaannollisesti sivistyksen, mutta käytännössä professorien. Ei amerikkalainenkaan yliopisto liene yritysyliopisto, vaikka siellä onkin markkinaohjautuvia, erityisesti kustannusten jakamisen, elementtejä. Osassa niistä tuhansista yhdysvaltojen korkeakouluista on sijoitettuna myös huiput. Mutta odottakaahan vaan koska, innovaatioyliopistosta tulee maailmanluokan yliopisto. School of Excellence. Tuleeks sinne myös Faculty of Arts and Sciences? Ei koska, se on vain innovaatioyliopisto.

Hyvä Kesä

Niin. On kesä. Makkarana on hyvä olla.
Jotkut siitä myös pitävät. On se hyvää välillä.

Tässä on rakenteellisen kehittämisen kärkipiste.

Yliopistot voisivat joidenkin kuntien tapaan laittaa lapun kioskille.
Palaamme jälleen joulun jälkeen. Kaiken ymmärryksen mukaan meillä tulisi olla syksyn/talven koittaessa julkaisusuma. Käsittääkseni käytäntö ei tue tätä väitettä.

Tarvitsemmeko siis 4 kuukauden akateemista paussia? Tä

No, on sanottava että virka hoitaa, mutta virkaa voi hoitaa.

En siitä tietenkään nuorempana massayliopiston kasvattina voi vielä, uskoakseni koskaan, mitään ymmärtää. Käsittääkseni ymmärrykseen on vielä kovin matkaa. Ainakin paperit joita tarjotaan on kovin lyhyitä.

Mutta näin taitanee olla. Ja on oleva.

Keep it.

Kirje 6.

Tervehdys yliopistosta!

Yliopisto on kuollut, niin kuin rock n roll kun Beatles hajosi, Jim Morrison, Janis Joplin, Kurt Cobain ja Jeff Buckley kuolivat.

Tarvitseeko argumentoida tämän enempää.

Niin, kesä tulee ja yliopisto hiljenee entisestään. Kriittisimmätkin taipuvat akateemiseen vapauteen. Toisille se on etätyötä, joillekin se oli vapautta vipata yliopiston kassasta. Opetuksen osalta on sanottava, että ehkä sitä voisi vielä edes toukokuun alussa jollain tavalla organisoida. Opetushan loppuu käytännössä joskus huhtikuussa, kun se alkoi joustavasti tammikuun loppuun mennessä. Takaisin toiseen perustehtävään palataan sitten joskus, viimeistään kuitenkin yliopiston avajaisten jälkeen. Vukseille voi antaa ohjaavaa opetusta jo etukäteen. Joulun viettoon voimmekin lähteä itsenäisyyspäivän koittaessa. Mitä ihmettä täällä tapahtuu? Ihmeitä harvemmin, kähinää ja väninää sitäkin useammin.

Voe mahotonta.

Kesäterveisin,

Tohtori

Kirje 5.

Yleisesti tiedetään että yliopistoihin on aina kuulunut kilpailun kulttuuri. Ei se ole jälkimodernin ajan tai akateemisen kapitalismin mukanaan tuoma ilmiö. Kilpailijoita on vain enemmän. Toisaalta rakenteelliset ratkaisut, kuten rahoitusrakenteen murros ja palkkauksen niveltäminen tuotokseen, voivat kiihdyttää kilpailua. Siihen suhtautuminen on kuitenkin enemmän eettinen, kuin pragmaattinen, kysymys.

Sekään ei liene yllätys että akateeminen kilpailu on varsin raakaa ja se kytkeytyy arvovaltaan ja luottokavereihin. Osalle sivistyneet tavat, Humboldt tai Mertonin normit eivät kerro mitään. Se olisi jo jotain jos ne vielä ohjaisivat toimintaa. Yliopistoissa on toki muodollisia sääntöjä, mutta ne velvoittavat usein vain juridisesti. Muuna aikana käytetään omaa koodia. Se on hiljaista perinnetietoa, josta puhutaan harkitusti ja valikoidussa seurassa, nurkkakunnassa. Poikien kerhossa.

Senkin me tiesimme että erilaiset kiristyksen muodot ovat yliopistoissa yleisiä. Mutta hienovaraisessa yhteisössä ei tietenkään puhuta kiristyksestä, vaan esimerkiksi sopimusehdoista. Siinä on aika helvetin vaikea lähteä nostamaan päätään, kun työsuhde on kuukaudeksi. Sekin on tunnettua että yliopiston sosiaalisiin sopimuksiin kuuluu varsinaisen työn ylittävä vastikkeellinen työ, jolla henkilö X ansaitsee luottamuksen ja eräänlaisen hangaround jäsenyyden kuppikunnassa.

Mutta kun henkilöllä on riittävän pitkä työsuhde ja mielellään sellainen jonka rahoitus ei ole riippuvainen kuppikunnasta, voi hän antaa palaa. Vastuu on silloin kuulijalla. Ne saattaa kylläkin hermostua.

Ja taas sellaisenaan,

Tohtori

Kirje 4.

Yliopisto on vienyt tohtorin elämästä syksyn koittaessa 8 vuotta. Se on lähes yhtä kauan kuin yleinen oppivelvollisuus. Kallis mies. Ja kulutus jatkuu. Puhun siis taloudellisesta näkökulmasta, henkisestä kulutuksesta emme enää voi puhua. Se on sitä ministeri Ahon korostamaa yksilönvastuuta. Jokainen vastatkoot siis oman päänsä toiminnasta; suoriutumisesta kuulemma saatetaan myös palkita, siis jos rahat riittävät. Taloudellinen kulutus puolestaan on veronmaksajien subventio (investointi?) tohtorien varastoinnista. Kirjanpidon momentit ovat kohtuuttoman pitkiä, vaikka vuosittain (ja jopa kuukausittain) nuoret tutkijat joutuvat kilpailemaan markkinoilla, joihin kansleri Raivio haluaisi tuoda lisää epävarmuutta tuovaa kilpailua. Raivion clue on kilpailun tuottama laatu. Suomen akatemian hakemuksissa laatua on tällä hetkellä jo niin paljon, ettei jaettava raha riitä. Haluammeko saada myös budjettirahan riittämättömäksi? Se lienee myös tiedossa, että on jokseenkin kallista kouluttaa tohtoreita apurahatutkijoiksi tai hakemuksien laatijoiksi. Vaikka näin tehdäänkin. Tohtorit vääntää kuuskymppisiksi pätkätöissä, jonka jälkeen pääsee johonkin putkeen. Tässä tilanteessa yhteiskunnallinen radikalismi jää kulmakarvan nostamisen tasolle, kun on vaikea purra sidottua kättään. Eräät toki täälläkin ovat loppusijoitettuina, mutta se liittyy sopimukseen, josta me emme virallisesti tiedä mitään.

Sellaisenaan,

Tohtori

Matkalla Shaghaihin

Terveisiä huipuille!

Huippu kuten myös yliopisto on pintaa syvemmällä. Kukaan sitä nyt ei oikein halua sanoa, koska pintaa syvemmälle meneminen aiheuttaa hikoilua, siis jollemme ole ajautumassa pohjaan. Huippuyliopistonhan piti alun perin muodostua innovaatioyliopistoksi, mutta ilmeisesti suunnitteluryhmässäkin havaittiin että hei innovaatiohan voi sisältyä huippuun, mutta innovaatio ei välttämättä sisällä huippua. Ja että huippu on trendikkäämpi kuin teknisiä mielikuvia luova innovaatio. Tyylikästä olisi kuitenkin ollut todeta että olemme edes yliopisto, jonka kriteereiden täyttymistä voimme eräissäkin korkeakouluissa perustellusti epäillä. Olemme siis ikään kuin lähestymässä innovaatiota ja se on huippu. Siis tosi huippuu! Sen tiedämme että huippu on kapea, mutta sen perusta leveä. Ja että ensin mainittu edellyttää jälkimmäistä.

Yours Truly,

Tohtori

Kirje 3.

Terveisiä Eliiteille. No ihan sellaisenaan.

Onko kolmikanta yliopistonhallinnon muotona järkevää tai demokraattista? Eipä liene kumpaakaan. Jos ajatellaan puhtaasti eri ryhmien määrän mukaan, yliopiston hallituksessa olisi enemmistö opiskelijoita ja nk. keskiryhmää (yliopistojen henkilöstöstä n. 7,4 %:a on professoreita). Professoreita siellä ei sitten olisi lainkaan, olisiko se sitten kovin dramaattista? Tuskinpa. Muutaman kiintiöprofessorin sinne voisi ehkä roudata, näin niin kun osaamisen ja tasa-arvon edessä.

Hallituksen kokoonpanosta määritellään yliopistolaissa siten, että

"Hallituksen puheenjohtajana toimii rehtori. Hallituksessa tulee olla lisäksi edustettuina ryhmittäin:
1) yliopiston professorit ja apulaisprofessorit;
2) muut opettajat ja tutkijat sekä muu henkilöstö; ja
3) opiskelijat.

Yliopistolaki antaa varsin suuren liikkumavaran yliopistoille hallituksen kokoonpanon määrittelemiseksi.

" Kustakin 1 momentissa tarkoitetusta ryhmästä tulee olla jäseniä vähemmän kuin puolet hallituksen koko jäsenmäärästä. Hallituksen jäsenillä voi olla varajäseniä.
Hallituksen jäsenten kokonaismäärästä ja 1 momentissa tarkoitettuihin ryhmiin kuuluvien henkilöiden lukumäärästä määrätään johtosäännössä. Sen mukaan kuin johtosäännössä määrätään, hallituksen jäsenistä vähintään yksi ja enintään kolmannes on valittava henkilöistä, jotka eivät ole yliopiston henkilöstöä eivätkä opiskelijoita."

Eräänkin yliopiston hallituksen jäsenistä 37 prosenttia on professoreita, johon ei lueta puheenjohtajana toimivaa rehtoria, jonka perusvirka lähestulkoon on aina, niin, professuuri. Vain neljässä maamme 10 monitieteisestä yliopistosta toteutuu "puhdas" kolmikanta, jota tosin täydentää 1-2 ulkopuolista jäsentä ja 1-2 rehtoria. Voe mahotonta.

Yliopistolaissa hallituksen kokoonpanosta määritelläänkin YYA-sopimuksen hengessä.
Opiskelijaliikkeen (ja keskiryhmän?) radikalisoitumisen ehkäisemiksi 60–70-luvulla päädyttiin professorien yksinvaltiudesta kolmikantaan. Kummatkin ovat oman aikansa sovellutuksia ja
enpä usko että kolmikannasta ja näöllisestä nelikannasta muodostunut hallintomalli on enää kompetentti tapa ohjata organisaatioita, joiden liikevaihto on kasvanut satoihin miljooniin euroihin.

Terveisin,

Tohtori.

Kirje 2.

Hyvä vastaanottaja.

Akateeminen vapaus.

Akateeminen vapaus on sitä että voimme vastoin yleisesti omaksuttua aikakäsitystä myöhästyttää toimintaa 15 minuutilla. Ehkä ajatus toimi silloin kun opiskelijat kutsuttiin kirkon kelloilla luennoille aina tasatunnein. Näin opiskelijoilla, jotka asuivat samalla "kampuksella", oli riittävästi aikaa siirtyä luentotilaan. Nykyisin opiskelijoita kutsutaan milloin milläkin huhuilulla ja ilman järjellistä perustetta jatkamme tätä akateemista "perinnettä", vai sanoisinko keskiaikaista jäännettä. Very Anglo-Saxon! Melkein yhtä huvittavaa kuin käyttää mittayksikkönä Kaarle Suuren jalkaterän pituutta.

Terveisin

Tohtori.

Juuri sellaisenaan.

Kirje 1.

Terveisiä eliiteille.

Aloitan tällä kirjoituksella joka viikkoisen raporttini yliopistosta.

Sellaisenaan.